Tästä se sitten alkaa: Julkinen laihdutus.
Olen laihduttanut ennenkin, monta kertaa. Mietin montako kertaa sitä vielä laihdutankaan. Ja aina aloitan korkeammalta, syvemmältä kuin aiemmin. Aina, paitsi nyt. Olen kai vuosien ja monien laihdutusurakoiden jälkeen huomannut vihdoinkin, että itseään kannattaa ottaa niskasta kiinni tarpeeksi ajoissa.
Minä peilin edessä vuosien varrella:
- 3. luokalla olin kuin kuka tahansa muu 10-vuotias tyttö. Liikuin ja leikin, olin hoikka, siis hoikka. Voi niitä onnellisia aikoja.
- 4. Luokan luokkakuvassa minua katsoo jo vähän pyöristynyt tyttö. Olin sairaana koko kesän, en saanut liikkua tai urheilla, siitä se sitten taisi lähteä.
- 9. luokalla olin aika normaalinnäköinen murrosikäinen. Taisin olla normaalipainon ylärajoissa. Kuitenkin normaalipainossa. Paino alkoi jo tällöin ahdistaa. Naisellisia muotoja oli jakaa kavereillekin.
- Kun lukion toinen vuosi alkoi, muistan painaneeni 76 kiloa, siis 164 senttiselle tytölle ihan liikaa, valtavasti. Vanhojentansseihin oli hyvä laihduttaa. Ja laihdutinkin. Painoin 59,5 silloin vappuna. "Ehkä pari kiloa vielä", tästä alemmas ei kuitenkaan tiputtu. Tie vei ylemmäs, ja ylemmäs...
- Yliopisto alkoi ja painoa oli 65 kiloa. Lihominen harmitti, mutta en ehtinyt sitä juurikaan opiskelujen sykkeessä huomata. Olin jo tuolloin vakiintuneessa ja onnettomassa parisuhteessa. Oliko sillä edes väliä mitä painoin?
- Erosin kolme vuotta myöhemmin. Vaaka näytti 75 kiloa. Kuka minut haluaisi? Naisellinen itsetunto alkoi hukkua vararenkaiden alle. Onnistuin kuitenkin hukuttamaan heikon itseluottamukseni ulospäinsuuntautuneen olemukseni taakse. Tapasin elämäni rakkauden ja siitä se sitten lähti...
- Seuraavan kolmen vuoden aikana sairastin välilevynpullistuman, nyrjäytin nilkkani niin monta kertaa, että päädyin leikkauspöydälle ja näiden seurauksena lopetin urheilemisen ja arvaahan sen... Vuonna 2009 kesällä vaaka näytti 91,5 kg. Tajusin jo olevani iso, tuplasti isompi, kuin läheisemmät ystäväni. Häät olivat tulossa ja peilistä minua katsoi vieras nainen. Jotain oli tehtävä.
- Silloin kesällä läpikävin rankan dieetin. Sen sairaaladietin, jossa keho laitetaan ketoosiin. Paino tippui 85 kiloon. JES! Tästä se lähtee...
- Syyskuussa vaaka näytää 90,5. Ja hääpuku on tilattava kahden kuukauden sisällä. Suuntasin painonvartijoihin ja ihastuin laihdutusohjelmaan ja kilpailuviettini laittoi minut pudottamaan painoa kovalla vauhdilla.
- Tammikuussa 2010 kävelin alttarille painaen 77,5 kg. Olin onnellinen. Iso muutos edelliseen. En muistanut kärsineeni lukiossa samasta painosta. Olin nyt hoikka. Ylipainoinen yhä, mutta tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin.
- Avioelämän alku, herkuttelua häämatkalla ja paino näytti kesäkuussa 84 kiloa. Samalla laihdutus sai jäädä ja vatsa kasvaa. Kyllä, ihana uusi elämä kasvatti vatsaa. Enää ei ollut väliä kuinka isolta maha näytti, kaikki oli sallittua. Lääkärit kielsivät lihomasta liikaa. Vaaka ei ehtinyt ihan ylittää 100 kiloa, kun esikoinen tupsahti maailmaan. Paino tippui imettämisen myötä entiselleen.
- Imetys loppui. Vaaka näytti 86,6 kiloa vuoden 2011 elokuussa. Oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja laihduin 5 kiloa.
- 81, 6 näytti vähän aikaa hyvältä. Kissanristiäiset ja flunssakierre veivät motivaatiota laihduttamiselta. Oli aika keksiä jotakin uutta...
- PERUSTIN BLOGIN...
Tässä sitä siis ollaan. Tässä blogissa pyrin miettimään mikä omassa ulkomuodossa tuntuu pahalta, milloin sitä on itseensä tyytyväinen. Millä keinoin itseä pystyy motivoimaan ja miten tavoitteen saavuttaminen tapahtuu?
Tähän pyrin, koska minun tavoitteeni on vihdoinkin ihana olo, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Jos joku eksyy blogiini, kommentoikaa ihmeessä!
